Jostain syystä olen tullut vedetyksi jo moneen otteeseen keskusteluun, jossa aiheena on joko demokraattinen koulu, tai kouluton yhteiskunta. Demokratian käsitteeseen kuuluu kai olennaisena tekijänä vapaus, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Jostain syystä nämä tekijät ovat olleet myös tärkeitä tekijöitä lähes kaikissa ilmiölähtöisissä projekteissa, joita olen omille oppilailleni vetänyt. Ne ovat olennainen osa länsimaista kulttuuriperintöä ja edustavat sitä arvomaailmaa, jonka takia voimme kutsua Suomea sivistysvaltioksi.

 

Syy, jonka takia olen monesti ja tulen taas tulevana keväänä osallistumaan puhujana ja paneelien osallistujana lienee se, että olen pedagogisten roolipelien avulla osallistanut oppijoita, aikuisia ja lapsia,  erilaisten maailmojen rakentamiseen.

 

Tämän päivän ilmiöksi näyttää muodostuvan, että nuoret pakenevat todellisuutta erilaisiin kuviteltuihin apokalyptisiin tai dystopisiin maailmoihin. Roolipelien sitouttavat ominaisuudet perustuvat toisaalta siihen, että niissä vallitseva todellisuus on muuttunut tai sekoittunut. Mielikuvitus sekoittaa omat kokemukset uusiin maailmoihin ja samalla jokaisen kuvitelma on mahdollista osallistaa yhteiseen pelimaailmaan ja jokainen voi olla oman maailmansa päähenkilö. Mystiikka ja erilaisuus houkuttaa ja motivoi.

 

Maailman rakentamiseen ja jakamiseen kuuluu yhteinen käsitys taikapiiristä, joka erottaa todellisuuden ja kuvitellun. Jaettua sekoitettua maailmaa kokeillaan yhdessä ja mikä tärkeintä kehitetään ja luodaan uutta. Tarkoitukseni ei ollut nyt kuitenkaan puhua enempää roolipelien maailmasta ja niiden systeemistä.

 

Todellisuutta voidaan verrata tuohon taikapiiriin sillä erotuksella, että elämää ei voi pelata uudelleen, ainakaan tämän päivän vallitsevan käsityksen mukaan. Aikakäsitykset vaihtelevat sekä kulttuurisesti ja historiallisen aikakauden mukaan. Syklisen ajan mukaan ei kannata hätäillä, koska uusi tilaisuus tulee uudelleen. Tarkoitukseni ei ollut puhua myöskään tästä, vaikka sekin vaikuttaa arvoihin ja toteutuviin elämänkaariin.

 

Monesti on pakko ihmetellä miten tässä ajassa on niin helppo puhua kokeilevasta kulttuurista.  Yksikään oppilaan elämän peli ei ole pelattavissa uudelleen. Jokainen pienikin elämä on kokonainen elämä. Lapsuudessa voi tapahtua asioita, joita ei kerta kaikkiaan ole mahdollista korjata myöhemmin. Esimerkiksi yksilöllistävä oppiminen on hieno innovaatio erityisesti matematiikan opiskelussa, mutta tarkoittaako se sitä, että se sopii kaikkeen oppimiseen? Ilmiöpohjainen oppiminen joissakin piireissä yksinkertaistetaan projektioppimiseksi ja usein tietämättä mitä asioita voidaan rinnastaa tai mitkä asiat ovat näkökulmia ja mitä menetelmiä. Tämä merkintä ei ole kannanotto minkään menetelmän puolesta tai sitä vastaan, vaan aito ihmettely pienellä särmällä, miten paljon löytyy näkökulmia ja miten vähän tekijöitä. Vielä vähemmän tietäjiä.

 

Satuin muutamia vuosia  sitten Juhani Pietarisen luennolle, jossa aiheena oli Platonin demokraattisen valtion kritiikki. Platonin mukaan demokraattisten valtioiden rappio johtuu siitä, että vääränlaiset ihmiset ovat saaneet vaikuttaa asioihin, joihin heidän ei pitäisi saada vaikuttaa. Platonin mukaan käsitys hyvä valtio muodostuu siitä, että oikeanlaiset ihmiset vaikuttavat oikeilla paikoilla. Vapaus parhaimmillaan voi antaa kaikenlaisille ihmiselle mahdollisuuden vaikuttaa asioihin. Samalla se on toive tasa-arvon toteutumisesta. Ongelmana on se, että jotkut eivät halua vaikuttaa ja toisaalta joidenkin ihmisten vaikuttimina ovat  mielihaluihin, valtaan tai rahaan liittyvät asiat. Lähes kaikki ihmiset ilmaisevat hyvää tahtoa niin kauan, kunnes on todella päätettävä mistä itse olisi valmis luopumaan yhteisen hyväksi.

 

Platonin yhteiskunnassa viljelijöiksi, käsityöläisiksi ja kauppiaiksi sopivat ns epityymisen luonteen omaavat ihmiset. Heidän vaikuttimensa liittyvät Platonin mukaan ruumiillisten tarpeiden tyydyttämiseen. He ovat parhaimmillaan silloin, kun heidän perushyveenään on itsehillintä. Virkailijat, poliisit ja sotilaat (vartijat) ovat parhaimmillaan tyymisiä luonteista, joille on tärkeää maineen ja vallan tavoittelu. He ovat parhaimmillaan yhteiskunnan jäseninä, kun perushyveenä vallitsee rohkeus. Platonin mukaan demokraattiselle valtiolle on tunnusomaista se, että sitä hallitsevat tuottajat. Platonin mukaan se tarkoittaa sitä, että etusijalla ovat mielihalut ja nautinnot. Siksi Platon oli valmis hylkäämään demokratian. Rikkaiden, oligarkian rahan tavoittelun tai vartijoiden maineen kartuttamisen tie ovat Platonin mukaan aivan yhtä tuhoisia. 

 

Kenen sitten pitäisi olla vastuussa? Millainen on hyvä johtaja? Platonin mukaan sen lisäksi, että valtiossa pitäisi oikeiden ihmisten olla oikeilla paikoilla, pitäisi toisena periaatteena olla , että kansalaisten moraalikasvatuksesta pidetään huolta. Platonin mukaan oikeudenmukaisen valtion johdossa pitäisi olla filosofit, jotka pitävät huolta kunkin luokan perushyveiden toteutumisesta. Filosofiksi voidaan tulla vasta yli 50 vuoden iässä pitkän ja rankan opiskelun, elämään perehtymisen ja kypsymisen kautta. Vasta silloin järki ohjaa tahtoa ja tahto haluja niin, että kaikki hyveet tulevat mahdollisiksi. Vasta silloin heidän on mahdollista pitää huolta, että yhteiskunnassa toteutuu oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Tämän päivän politiikassahan ikä tuntuu olevan rasite. Monimutkaisia haasteita ratkaisevat nuoret ja onneksi älykkäät nuoret poliitikot.

 

Asiantuntijuuteen liittyy  hiljainen tieto ja intuitio, jonka ajatellaan liittyvän tiedostamattoman ajatteluun. Päättäjät joutuvat tekemään joskus nopeitakin päätöksiä asioista, jotka ovat monimutkaisia ja monitahoisia. Todellisille asiantuntijoille on ominaista, että he käyttävät päätöksissään intuitiota. Päätöksen tekemisen vaiheessa he eivät sitä tietenkään tiedosta, vaan kertovat vasta jälkikäteen, että tehty päätös tuntui oikealta. Kysymys ei tietenkään ole tunteesta, vaan siitä, että tiedostamaton mieli, silloin kun taustalla on tarvittava tieto ja kokemus, pystyy tekemään moninkertaisesti sen työn, johon tietoinen mieli pystyy.

 

Miten demokraattisessa koulussa lapset, joiden moraalin ja ajattelun kehittyminen on vielä alussa, löytävät järjen, tahdon ja halujen tasapainon ja ennen kaikkea löytävät oman laatunsa? Turvallinen koulu, jossa oppija tuntee ymmärtävänsä siellä olemisen merkityksen ja kokee tulevansa nähdyksi sellaisena kuin hän on ja ennen kaikkea tulevansa kuulluksi, on koulussa olemisen lähtökohta. Haasteena on juuri tuo ”sellaisena kuin hän on”. Eikö lapsi ole  koulussa juuri siksi, että ymmärtäisi millainen hän on? Auttaako vertaisryhmä ymmärtämään itseä? Epäilemättä vertaisryhmä on peili. Mitähän sieltä taikapelistä mahtaa näkyä?

 

 

Luetutin aikanaan kuudesluokkalaisillani lähinnä  yläluokkalaisille tarkoitetun kirjan ”Kärpasten Herra”. Keskustelimme verkkokeskusteluna kirjan eri vaiheista tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja demokratian näkökulmasta. Samalla harjoittelimme demokratiaa Ihminen muutoksen keskellä-ilmiön avulla roolipelin, näytelmäkäsikirjoittamisen, väittelyiden, kirjoittamisen ja monien muiden työtapojen kautta.  Kun roolipelissä aiheutimme opiskelijoiden kanssa luomassamme kaupungissa moraalisia ongelmia, saattoivat oppijoiden omat ajatukset ja heidän rooliminänsä ajatukset poiketa toisistaan. Nuo poikkeamat olivat lottovoittoja opettajille, koska ne antoivat mahdollisuuden miettiä, mistä poikkeamat johtuivat. Kuudesluokkalaiset osasivat jo nähdä yhteisön hyvän ja yksilön hyvän yhteyden. Oman kokemukseni mukaan on kuitenkin niin, että mitä nuorempia lapset olivat sitä minäkeskeisimpiä motiivit ovat.

 

 

Kun kysyin Kärpästen herra-keskustelun lopuksi, että olisiko meidän luokallamme voinut käydä kuten Pullalle, Jackille ja kumppaneille, sain eräältä oppilaalta vastaukseksi: ”Riippuu siitä, olisiko ope mukana vai ei”.

Keskustelua kertyi yli 80 liuskaa ja näytettyäni keskustelua silloiselle vara-dekaani Hannele Niemelle, hän totesi, että on vaikea uskoa, että tuo käyty dialogi oli kuudesluokkalaisten näppiksistä lähtöisin. No, pakottaa keskusteluun ei tarvinnut. Viimeinen puheenvuoro oli kirjoitettu 24.12.2004 klo 8.34.

 

Harjoittelimme demokratiaa osallistamalla oppilaat soveltuvin osin pelin demokratiaan ja leikimme sellaisilla asioilla, joihin he eivät oikeasti elämässä päässeet vaikuttamaan.  Opimme samalla käsitteet ja niiden merkityksen ja yhteydet. Välillä opiskelu oli vaivalloista ja raskastakin. Oli tiedettävä asioista, jos mieli vaikuttaa. 

 

Elämä on siitä hieno asia, että se on riittävän samanlainen erilaisissa historiallisissa, yhteiskunnallisissa, taloudellisissa tai vaikkapa erilaisen todellisuuden konteksteissa. Roolipelin taikapiirissä kiinnostavinta oli heidän mielestään se, että sai leikkiä aikuista ja sai käyttää valtaa. Heidän mielestään kannatti kasvaa isoksi, koska silloin pääsi vaikuttamaan kaikkiin asioihin. Elämmehän demokraattisessa maassa. Uskaltaisinko sanoa, demokratian taikapiirissä.

 

Millainen demokratia heillä sitten on esikuvanaan?

 

Tässä demokraattisessa maassa edustusdemokratia  tekee päätöksiä, joiden on oltava sellaisia, jotka ammattiyhdistysliike hyväksyy. Tosin sekä hallitus, että ammattiyhdistysliike voivat muuttaa mielensä sen mukaan, miten joku kolmas osapuoli sattuu pitämään sanansa. Jokaisen osapuolen motiiveja näyttää loppukädessä ohjaavan joko valta tai raha. Perushyveet, viisaus, rohkeus, itsehillintä ja oikeudenmukaisuus tuntuvat kuuluvan vain sellaiseen maailmaan, jossa niistä ei tarvitse maksaa liian kallista hintaa. Lieneekö yksilöihin perustuvassa demokratiassa parempi onnistumisen kerroin?

 

Tämän päivän tilanne Euroopassa kuvaa hyvin tilannetta, jossa näyttää olevan mahdoton päästä yhteisymmärrykseen siitä, mikä on parasta. Ehkä sitten juuri tämä sukupolvi kuitenkin oppii toimimaan noudattaen tärkeitä perushyveitä, kuten vapaan demokratian periaatteeseen kuuluu. Pariisin sopimus joidenkin mielestä kertoo tästä. Jotkut näkevät asian toisin.  Ilmaston lämpeneminenkään ei liene Pelaa uudelleen-tilanne. Millainen Game over,pelaa uudelleen-takaportti on niillä pakolaisilla, jotka ovat maksaneet koko omaisuutensa lähteäkseen pakoon kuolemaa?

 

Onko demokraattisen koulun oppijoilla ”Game over. pelaa uudelleen”? Kuka määrittelee ”demokratia”-pelistä saatujen resurssien ja merkkien arvon ja missä valuutassa ne lasketaan?

Yhteiskunta ilman koulua, vapaa koulu tai demokraattinen koulu ovat kaikki hienoja, idealistisia näkökulmia. Reikä seinässäkin on toiminut hienosti. Toimivatko ne suurten ryhmien kanssa tai irrotettuna omasta kontekstistaan? 

Ehkä nämä keskustelut on jo käyty ja kääntyilen täällä omassa pienessä hiekkalaatikossani? Lukemisen alla juuri nyt jo aika monetta kertaa Ojakankaan teos vuosien takaa. "Pietas-kasvatuksen mahdollisuus".  Minä ainakin tunnen huolta.

Tässä alla lisää tuottajan ajatuksia, joista toivon, että käyt tykkäämässä. Perushyveenä  tosin rohkeus. :) 

https://www.facebook.com/maurinpelillisyyswebinaarit/

Katselukerrat: 67

Tämän blogiartikkelin kommentit on suljettu

Make believe and design worlds. Model the authentic world and mix the fact in fiction.

Join to groups!

Pyydä luomaan yhteisöllesi ryhmä. Suunnitelkaa tai käsitelkää yhteisönne kesken pelioppimisen tavoitteita ja käytännön toteutuksia

 

Ask to create a group for your community. Discuss, plan and share results.

Tapahtumat

Merkki

Lataa...

© 2017   Created by Mauri Laakso.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot