Kari Uusikylä säestää omassa kolumnissaan kirjailija Marko Hautalan näkökulmia Sitran Uusikoulutus-julkaisusta.  

Olin tuolla Sitran tilaisuudessa. Ensimmäisessä ja sen viimeisessä päätöstilaisuudessa. Olin myös sparraamassa erästä koulutusideaa, joka liittyi opinto-ohjaamiseen. Siihen liittyi todella unelmointi, joka Uusikoulutus-hankkeen kriitikoille on jäänyt hampaanväliin. Kysymys oli kuitenkin ihan jostain muusta kuin laiskottelusta.

 

Huuhaata?

Uusikylän kolumnissa Sarasvuo tuli taas käsitteenä  esiin. Koulukiusaamisen määrittely kuuluu muuten niin, että silloin kun kiusaaminen kohdistuu yhteen ihmiseen toistuvasti, sitä kutsutaan koulukiusaamiseksi. Yksittäiset tappelut eivät sitä ole. No tämä oli vain huomio. En ymmärrä yhden ihmisen jatkuvaa mollaamista ja jopa nimen käyttämistä yleishuuhaan nimenä.  Juuri tuo viittaus kuitenkin tuo esiin tämän päivän minusta kyseenalaisen trendin siitä, miten puhumme toisistamme.

 

Tavoitteena vienti.

Sanoma pro:n logo on taitettu osaksi uuden koulutusvientiyrityksen opettajia kohtaan hyväntekeväisyyttä korostavaan Scoolin toimintaa.

Opettajat jakavat yhtiölle tietoaan ja luottavat, että he pääsevät kerran vuodessa kansainväliseen seminaariin kuulemaan opettamisen uusia ajatuksia. Yrittäjät eivät tilaisuuteen pääse, vaikka Sitran kantava ajatus on sama, joka on itse asiassa ollut olemassa jo Aukusti Salon[1] aikaisesta opetusopista, eli opitaan lähiympäristössä, ympäristöstä ja sen toimijoista.  Minulle jäi Sitran tilaisuudesta mieleen myös tieto, että Suomen koulutusvienti on murto-osa esimerkiksi Uuden-Seelannin koulutusviennistä. Lähivuosina myös suomalaiset koulut onneksi pääsevät  ostamaan uuden koulutusvientiyrityksen oppimisympäristöjä ja niihin liittyviä sisältöjä. Laatuhan on taattu, koska opettajat itse  ovat olleet itse sisältöä tuottamassa.

 

Pelillisyys. peli, oppiminen?

Marko Hautala kritisoi kolumnissaan pelien käyttämistä oppimisessa.  Marko Hautalalla ei tekstin perusteella pelillisyyden käytöstä koulussa ole selkeää kuvaa, eikä voi ollakaan. Jotain hajua kuitenkin.  Juuri strategiapelien kaltaisesta elämän mallintamisesta ja systeemistä pelillisyydessä voi tosiaan ajoittain olla kysymys. Kännykkäpelien kanssa sillä ei ole oikeastaan paljonkaan tekemistä. Sitoutuminen, verkko-oppiminen, yhteisöllisyys ja tutkiva ote siinä sen sijaan ovat siinä keskeisessä asemassa.

 

Demokratian kritiikki - Tasapäisyyttä vai kohdennettua toimintaa?

Hautala  ei ole opettaja. Hän on kirjailija, jonka  tehtävä voi olla yhteiskuntakriittinen ja kysyä hyviä kysymyksiä. Ja hyvin hän  kysyykin. Maallikkona ja ei-filosofina innostun Platonin demokratian kritiikistä, jossa Platon peräänkuuluttaa yhteiskunnassa oikeita ihmisiä oikeille paikoille: kauppamiehet toreille, valtiomiehet päättämään asioista ja filosofit räksyttämään ja paimentamaan. Luen kirjailijat viimeksi mainittuun kategoriaan. Siksi Hautalan ja Uusikylän kritiikkiä ei ohittaa olankohautuksella. Kauppamiesten motiivi on aina raha ja nyt vastakkain ovat raha ja sivistys. Vai onko todella niin?

Oppiminen kaikkialla.  Diginatiivien vallankumousko? 

Väliotsikko on kärjistetty ja itse asiassa diginatiiveja ei oikeastaan ole olemassa. On vain nuoria, jotka hengailevat mobiilisti ja heitä on keksitty nimittää diginatiiveiksi.

Verkko tuo kuitenkin ympäröivän elämän luokkaan ja se toimii siltana luokasta ympäristöön. Kysymys on parhaimmillaan tekemisen, ajattelun ja sitoutumisen yhteisestä kompositiosta, jossa  on  helppo käyttää ajankohtaisia maailman tapahtumia osana opetusta. Mobiililaite antaa mahdollisuuden ottaa ajattelua tukevan tekniikan ja paikkatietoon liittyvän materiaalin kantoon.

Tekniikka on luonut ympäristöstä suuren oppimateriaalin. Luonnossa ovat edelleen samat kivet ja kannot, eläimet lisääntyvät edelleen manuaalisti ja kaikki ne luonnontieteen paradigmat, joita tiede on tuottanut, pätevät.

 

Oppiminen kaikkialla tarkoittaa juuri sitä, miltä se kuulostaakin, mutta onko se uusinta hottia? Deweyn[2] aikaan 1920-luvulla sitoutettiin maatalon

 lapsia maatalouteen liittyvillä projekteilla. Tämän ajan lapset kiinnostuvat harrastuksista, kaupankäynnistä, tekniikasta ja vaikkapa sosiaaliterveyteen liittyvistä asioista, kun he voivat tehdä sen taitavasti rakennetun kontekstin, viitekehyksen varassa. Pelillisyys on osaksi jopa samaa, joka löytyy 40-luvun luonnontieteenkin oppikirjoista. Narratiivinen lähestymistapa oppimiseen sitoutti silloin ja niin se sitouttaa nytkin. Harrastuneisuus oli suomalaisen kansakoulun alun hittikäsite.

Puhuttiinpa sitten integroivasta aineita yhdistävästä oppimisesta tai holistisesta pelillisyydestä, tai vaikkapa kemian laboratoriotöistä, aina on harjoiteltava mittayksiköitä, suureita, kaavoja ja lausekkeita. Tekisi mieleni sanoa, että näin monet opettajat ovat jo tehneet vuosikymmeniä. Valitettavasti tekniikka ja pedagogiikka kulkevat  vielä eri tahtiin ja siksi juuri nyt kattaus on vaiheessa. 

 

Pedagogiset ratkaisut ovat haussa.

Drillaamiset, simuloinnit ja toimintaa systematisoivat pelit ottavat paikkansa, kuten Uusikylä blogissaan huomauttaa. Ne eivät mielestäni kuitenkaan ole se innovaatio, jota nyky-yhteiskunnassa haetaan. Opettajan tapa opettaa on persoonallinen ja siksi jokainen opettaja on parhaimmillaan omana itsenään. Nykyopettaja ohjaa, valmentaa[3] ja initoi[4], kulkee ja hengittää rinnalla ja antaa mahdollisuuden, ei mitään näistä pelkästään ja harvoin mitään yhtä aikaa. Tarvitsemme ideoita yhdessä tekemiseen ja osaamiseen, jotka auttavat sitä, miten hyvistä ideoista luodaan konkretiaa. Oppilaita ei paljoa auta se, että opettajat hääräävät some-kanavilla. 

Tekniikka antaa uusia mahdollisuuksia: Olemme voineet jo vuosikymmenen ottaa yhteyttä konferenssipuhelulla asiantuntijoihin erikseen ja yhdessä. Samoin olemme voineet jakaa ryhmän ulos ja sisätiloihin ja olla yhteydessä videostreemin avulla. Paikkatieto ja useimmilla mukana kulkeva mobiili-laite antaa mahdollisuuden liittää oppimisen tueksi vapaa-ajan harrastukset. Kuitenkin suurin haasteena on edelleen kasvattaa ja  ohjata nuoria tasapainoisiksi persoonallisiksi yhteisön jäseneksi. Tätä Uusikylä painottaa. Missä kontekstissa se sitten tapahtuu ja kenen kanssa, on mielenkiintoista. Uskon, että tarvitsemme kaikenlaisia ratkaisuja.

Tässä tekstissä en esittele käytännön ratkaisuja. Niitä teen koko ajan yhdessä opettajien kanssa. Tiedän mitä aikanaan omassa luokassani tapahtui ja missä nuo nuoret nyt menevät ja muistavat kouluajastaan. 

 

Syttyminen ja oman laadun hakeminen ovat "Uuden koulutuksen" ydintä

Jo 80-luvulla Uusikylä puhui viiden tunnin tyhmistä. Pojista, jotka olivat viisi tuntia hiljaa ja sitten korjasivat
openkin kulkuneuvon moottorin tekniikka räplätessään. Silloin jo peräänkuulutettiin kykyä innostua. Pertti Kansanen puhui oppimaan houkuttelemisesta. Nykynuoret jakavat, keskustelevat ja oppivat toisiltaan tekemällä videoita YouTubeen, mutta tutkimusten mukaan eivät samalla opi akateemisia taitoja[5]. Noita ajattelemisen metataitoja, jossa he oppivat itsestään, luovat ajattelun skeemoja, oppivat omasta laadustaan ja innostuvat ja kyseenalaistavat uskomuksiaan. Monet opettajat ovat itse asiassa innoissaan nykytekniikasta, he ovat suomalaisen opettajankoulutuksen luomia asiantuntijoita. He ovat vuosien kuluessa ajaneet sisään osaamista, tilanteita, asioiden merkityksiä ja niiden yhteyksiä. Tekniikka vaatii uuden omaksumista, mutta se hiljainen tieto, joka liittyy oppimiseen, ajatteluun ja lapsiin, koulukontekstiin ja vaikkapa vanhempiin, ei ole kadonnut minnekään. Itse asiassa monet ideat  "löydetään uudelleen" aina muutaman vuosikymmenen välein edellisten unohduttua.

 

Kokeilukulttuuri.  Suurten joukkojen uusi ase?

Uusikoulutus loi pajassaan uusia koulutuksen malleja Timo Hämäläisen raportin[6] innoittamana. Tuossa raportissa kehotettiin  ristipölyttämään yhteiskunnan erilaisia toimijoiden osaamista. Engeström puhuu parvioppimisesta ja oppimisen orkestroinnista.

Innovaatiot eivät perinteisesti ole löytyneet perässähiihtäjien parista, sen käsityksen uusikoulutus-osallistujat jakavat. Ne eivät myöskään ole  syntyneet virkatyönä, eivätkä varsinkaan sellaisten ihmisten päässä, jotka eivät osallistu arkityöhön. Sitran Uusikoulutus-seminaarissa yksi esiin noussut asia oli kokeilemisen kulttuuri[7]. Kokeilua ja ketterää tekemistä tuodaan nyt jokamiehen velvollisuudeksi. Sen toivotaan nopeuttavan kehitystä. Arkityötä tutkivien tutkijoiden tehtävänä on ollut tutkia ja sen jälkeen maalata raporteissaan uusien kehitysaskeleitten kuva perässähiihtäjille toteutettavaksi. Perässähiihtäjät ovat kuitenkin se porukka, jotka seulovat hörhöistä jyvät. Syntyy käytänteitä. Suurissa joukoissa on suuri luovuusvaranto, vaikka keihäänkärjet Sitroissa liehuvatkin. Nähtäväksi jää, miten innostus kokeilukulttuuriin alkaa itämään. Itse panostaisin "perässähiihtäjien" luomiin hyviin käytänteisiin.

 

 Jes, jes, jes! Jeeskö?

Sitran tilaisuuksissa puhunut yrittäjä aloitti esityksensä kuin terapeutti suggestiotaan kertomalla ensin, että kuulijat voivat tehdä omat johtopäätöksensä. ”Hän ei ole opettaja, eikä tiedä mitään oppimisesta. Tehdassali on muuttunut,  mutta koululuokka ei.  Suomi on edelleen koulutuksen huippumaa, mutta ei viennin huippumaa. Koulu on rikki. Hänen yrityksensä auttaa ja vie koulutuksen ulos. Jokainen opettaja voi jakaa osaamisensa nyt ilmaiseksi.” Lyhytterapiassa tuota kutsutaan ”three yeses”-menetelmäksi. Tavoitteena on syvä keskittymisen tila. Tuntuu hyvältä.

”Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat, Lähdetään lennolle. Näytä missä sul on rusketusraidat, piirrä ne kartalle. Helvetin hyvin menee.”  Keisarin rusketusraidat[8].

 

Uusikylä teki elämäntyönsä opettajankouluttajana ja lahjakkuustutkijana.  Tutkija on kuin lääkäri, joka tekee potilaasta diagnoosia päivitetyn tiedon varassa.  Sosiaalisen median palstoilla väännetään peistä usein varjomiekkailuna, koskaan kohtaamatta todellisuutta. Sen sijaan olisi  tuotava esiin niitä konkreettisia uusia tapoja oppia ja opettaa, jos ja kun niitä syntyy. Uusikylä ei varjomiekkaile. Hänen tehtävänsä alunperinkään ei  ole ollut luoda uutta oppimista. Emeritusprofessorin hiljainen tieto liittyy asioiden ja merkitysten yhdistämiseen, kokonaisuuksien näkemiseen ja tosiasioiden tunnistamiseen. Minä kuuntelisin kyllä.

Tilaa Maurilta monialaisen oppimisen koulutus  tai pelillisyyskoulutus: http://www.maurilaakso.com/main/

Katselukerrat: 1071

Kommentti

Sinun tulee olla Pelipeda:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Pelipeda

Make believe and design worlds. Model the authentic world and mix the fact in fiction.

Join to groups!

Pyydä luomaan yhteisöllesi ryhmä. Suunnitelkaa tai käsitelkää yhteisönne kesken pelioppimisen tavoitteita ja käytännön toteutuksia

 

Ask to create a group for your community. Discuss, plan and share results.

Tapahtumat

Merkki

Lataa...

© 2017   Created by Mauri Laakso.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot