Viime aikoina on alettu taittamaan peistä yksilöllistävän oppimisen ja yhteisöllisen oppimisen suhteesta. Lienenkö ymmärtänyt asian jotenkin väärin, mutta olen hiljaa itsekseni miettinyt, miksi nuo kaksi asetetaan vastakkain. Yksilöllistämisessä lienee ensi sijaisesti kysymys tuosta oppijan laadusta, lahjakkuudesta ja taipumuksista, jotka ovat tärkeitä sisäisen motivaation kannalta. Silloin, kun oppija kokee taipumustensa sopivan siihen, mitä on  tekemässä, syntyy hallinnan tunne, autonomisuus ja sitä mielellään kertoo myös muille. Oppija kokee olevansa hyödyksi, jolloin tekemisellä koetaan olevan merkitystä ja hän tulee nähdyksi.  Näin positiiviset tekemisen ja kokemisen kehät lähtevät liikenteeseen. 

 

Kun tekemisen vaatimukset sopivat kykyihin, löytyy flow, virtauksen tunne, jossa oppija uppoutuu tekemiseen. Kai Hakkarainen toteaa, että jokainen voi oppia mitä tahansa. On vain kysymys siitä, että löytyykö sellainen ryhmä, joka voi auttaa oppimaan asian, joka vaatii harjoitusta. Samalla liittymisen tarpeet täyttyvät ja syntyy hyvä moodi ja halutaan sitoutua ryhmään.

 

Piparin paisto

Oppimisessa tutkiva oppiminen perustuu oppivaan yhteisöön, joka kysyy, ideoi ja kehittää yhdessä ideoita. Projektioppiminen, työelämän kaltaiseen tekemiseen perustuva yhteisöllinen menetelmä muistuttaa tutkivan oppimisen viitekehystä, samoin kuin ongelmaperusteinen tai jostain tapauksesta lähtevä Case-pohjainen oppiminen. Kaikille näille työtavoille on yhteistä yksilön ohjaamisen välttämättömyys: millainen olet osana yhteisöä? Millainen on yhteisö, jonka osa olet? Metakognitiiviset taidot , tunteet ja käytänteisiin liittyvä osaaminen on osa kaikkea oppimista ja elämänaikaiseen oppimiseen liittyviä haasteita.

 

Tutkiva oppiminen ei ole tutkivaa oppimista, jos oppimista ei yksilöllistetä. Ryhmä, jossa työskentely tapahtuu löytyy kysymysten ryhmittelyn kautta. Jokaiselle löytyy oma tehtävä, joka on osa ryhmän tehtävää. Yksilöllistäminen voidaan toteuttaa tiedonhankinnan, ideoinnin, tekemisen ja muilla lukuisilla  tavoilla. Se toteutuu myös yhteisöllisessä keskustelussa. Sekin on taito, jossa jokainen tekee päätöksiä. Jokainen käy  päänsisäistä”piparinpaisto”- keskustelua jokaisessa dialogissa. Päänsisällä on monta vaihtoehtoista ajatusta, josta sitten valitaan se sopivin dialogia sanoittava ajatus kulloisessakin tilanteessa.

 

Ajankohtaisuus ja valppauteen kasvattaminen

Suuren ryhmän sisällä on monia koko ryhmään vaikuttavia tekijöitä, joita ei voi määritellä yhden tai monenkaan määrittelyn avulla. Olen tarkentelemassa verkko-oppimisen menetelmien koulutuspäivän tavoitteita ja menetelmiä ja ker

tailin Jorma Engkelbergin jo vanhoja tekstejä.  

Niissä hän vertailee instruktivismin ja konstruktivismin tekijöitä situationaalisen kognitivismin ja kognitivismin näkökulmasta.  Erityisesti se, että asioihin ja esineisiin liittyvä deklaratiivinen tieto kääntyy tiedoksi, on kiinnostava havainto. Hakkarainen on monessa yhteydessä tuonut esiin tekemisen merkitystä oppimisssa. Kun jokin muuttuu ympäristössä ihmisen huomio kiinnittyy siihen. Siihen on kiinnostavaa tarttua. 

 

Opettajana opin sen, että mikään yksittäinen temppu tai menetelmä ei tuonut onnea oppimiseen tai opettamiseen. Opettajan oma persoonan on oltava yhteydessä siihen, mitä luokassa tapahtuu. Jos asiat eivät ole synkronissa, mikään ei ole kunnossa. Silloin, kun luokan ilmapiiri syntyy opettajan ja oppijoiden dialogin tuloksena oman näköiseksi, se antaa edellytyksen tekemiselle. Toisaalta tuo tekeminen on tärkeä osa tuota ilmapiiriä. Deweyn pragmaattinen ote tekemällä oppimisessa piti oppijoiden mielenkiinnon yllä, koska se oli kiinni arjessa ja tekeminen oli tarkoituksenmukaista.

 

Yhteinen meininki ja moodi

Koulu seisoo tai kaatuu sen mukana, katsovatko kaikki samaan suuntaan. Yhteisen toimintakulttuurin luominen tehdään yhdessä. Samaan suuntaan katsominen on yhdessä suunnittelua, toimintaolosuhteiden luomista, vastuuta ja sen jakamista, jne Ennen kaikkea se on yhdessä tekemistä kaikilla koulun tasoilla.

 

Kun puhutaan koulun seinien kaatamisesta, ensimmäisenä usein tuodaan esille yritysyhteistyötä tai muuta projektityöhön liitettyä. Itse lähdin opettajana liikkeelle siitä, että olin kiinnostunut siitä, mitä vanhemmilla oli asiaa. Kun lapset tiesivät, että opettaja tietää, mitä vanhemmat haluavat opettajan tietävän, löytyy turvallisuudentunne.  Kun vanhemmille luodaan tieto siitä, mitä heidän pitäisi tietää koulusta ja lapsistaan, syntyy luottamus opettajan ja vanhempien välille. Näin usein syntyy vanhempien kautta linkki koulun ulkopuoliseen toimintaan. 25-30 lapsen vanhemmista usein löytyy mielenkiintoisia yhteyksiä sellaisiin koulun ulkopuolisiin toimijoihin, joilla on todellista merkitystä.  Kun opettaja on kiinnostunut vanhemmista, usein hekin kiinnostuvat siitä, mitä koulussa oikeasti tapahtuu.

 

Asioista ei kuitenkaan saa tehdä liian vaikeaa. Kuitenkin nopeasti olisi luotava paitsi yhteys,  myös samalla tuotava tutuksi jotain oppilaiden arjesta. Silloin vuosia sitten se oli digitaalinen yhteys kotiin. Niin se on myös tänään.  Blogi tai muu ympäristö (meillä se oli sähköinen käsitekartta) , jossa suojatun yhteyden kautta opettaja jakaa pieniä katkelmia koulun arjesta saattaa antaa samalla pieniä vinkkejä siitä, miten vanhemmat voivat ehkä toteuttaa itseään ja samalla auttaa luokaa. Itse pyrin 2000-luvun alussa luomaan digitaalista reissuvihkoa. Silloin se  oli aluksi haastavaa, koska jokaisessa kodissa ei silloin ollut tietokonetta. Samalla, kun kohdattiin yhdessä vaikeuksia, syntyi yhteinen meininki.

Yhteinen tekeminen ja ymmärrys

 

Itselläni luokan toimintakulttuuriin liittyi läheisesti ensin narratiivinen oppiminen ja myöhemmin pelillisyys. Jokaisessa harjoittelujaksossa (norssi) toteutettiin jotain teemaa, joka lopuksi

 aina huipentui ilmiölähtöiseksi toimintaviikoksi. Viikkoa pohjustettiin edelliset viisi viikkoa, jolloin vanhempia pidettiin kartalla osallistamalla heitä, joko suoraan tai oppijoiden pienten teemaan liittyvien  myös vanhempia osallistavien tehtävien kautta.  Vuosien yhteistyön kuluessa jopa kirjoitimme vanhempien kanssa yhteisen roolipelin istuen maanantai-iltoja Skype-kokouksissa.  Jo silloin toteutimme monialaisuutta sellaisessa muodossa, jonka näkisin ratkaisuksi myös tässä ajassa. Jokaisen jakson ensimmäiset viikot olivat teemoitettu integroimalla aineiden sisältöjä ja viimeinen ”ehe-viikko” oli varsinainen kokonaisopetusviikko, jossa toteutettava projekti oli puhtaasti ilmiölähtöinen.

Viikko oli raskas, mutta kaikkea muuta kuin puuhastelua. Teimme tutkimusta omista kokemuksistamme, ympäristöstämme, rakensimme, teimme näytelmää, elokuvaa jne. Viikki oli kiitollinen ympäristö tutkivan oppimisen projekteille. Jokaiseen viikkoon liittyi päiväkirja tai työskentelypassi,  suunnitelma, projektivihko tai jokin muu henkilökohtainen, yksilöllistetty toiminta, jota ohjattiin ja siitä annettiin sekä projektin aikaista, että sen jälkeen arviointia.

 

Positiivinen psykologia käytännössä

Alusta saakka tietoisesti haimme vanhempien kanssa yhteistyössä oppilaan laatua. Opettajana tehtäväni helpottui huomattavasti, kun vanhemmat kertoivat mikä oppijaa kulloinkin kiinnosti tai mikä hänen silloinen elämäntilanteensa oli. Oppimisen situationaalisuus toteutui henkilökohtaisella tasolla.

 

Arviointikeskustelut perustuivat aina paitsi oppilaan omaan ääneen, myös kirjoitettuihin viikkoarviointeihin, sekä oppilaan itsearviointiin, joka käytännössä oli oppilaan oppimisen päiväkirja.  Käytännössä päiväkirja ja viikkoarviointi olivat opettajan ja oppijan välistä dialogia. Jaksot, jolloin viikkoarviontia ei annettu erottuivat selvästi jaksoista, joissa viikkoarviointi oli käytössä. Itse pyrin siihen, että korjaava arvio oli aina paketoitu hampurilaisen tavoin kannustavaan profetoivaan kommenttiin ja jo viikon kuluessa tulleeseen jo jaettuun onnistumiseen.

Oma kantava ajatukseni hengen luomisessa oli, että autoin koko luokaa löytämään positiivisen itsensä sekä yhteisönä, että yksilönä. Tein tämän myös näkyväksi. Usein käyttämäni kommentti oli oppilaan itsestään antamaan negatiiviseen kommenttiin: ”noin ei sanota itsestä, alat uskomaan tuohon itsekin”. Uskon, että itsestämme ääneen sanotut asiat alkavat toteutua. Jos oppilas on jatkuvassa jännityksessä tai rauhattomuuden tilassa, hän voi huonosti sekä henkisesti, että fyysisesti ja samalla luo luokkaan negatiivisia kehiä positiivisten kehien sijaan. Usein kun puhutaan pelillistämisestä, jää sanomatta mikä on yksittäisten lauseiden ja jopa sanojen merkitys siinä, millaisen kuvan oppija luo itsestään koulun aikuisten johdattelemina.

Olemme ainutlaatuisia

 

Loin luokkaani tietoisesti henkeä, että olemme erityisiä. Tosin se kävi kuin itsestään, koska miehitimme tietokoneluokat välituntisin ja läppärikärryt sijoittuivat oikeastaan jatkuvasti luokkaamme. Tämä aiheutti tietysti myös negatiivisia paineita yhteisöömme muun koulun taholta ja sitä koetimme tietysti välttää. Naapuriluokan oppilaiden kateelliset kysymykset, ”mitä kivaa te nyt taas teette”, olivat omiaan nostamaan jokaisen luokkamme oppilaan profiilia. Oli mukava olla osa jotain omasta mielestään erityistä.

 

Haluaisin tuoda esiin erityisen asian, joka liittyy sekä luokan yhteiseen toimintakulttuuriin, että luokan tekemisen ajankohtaisuuteen. Kun teemat, joita valitsimme liittyivät aikaan, paikkaan ja ihmisiin, joita luokassamme työskenteli, ne olivat aina jokaiselle ajankohtaisia ja eläviä. Kun ilmiöt valittiin sen mukaan, mitä oppilaiden omassa elämässä tapahtui, sekä sen mukaan mitä paikallisesti ja globaalisti tapahtui, syntyi vaikutelma, että opiskelimme elämää. Kun uutisissa puhuttiin asioita, joita olimme jo käyneet luokassa, seuraavana päivänä syntyi keskusteluja ajankohtaisista asioista. Samalla syntyi tekemisen meininki. Meillä ei kysytty,  mitä hyötyä tästä on.

 

Lopuksi haluaisin tuoda tärkeimmän asian, jota ilman uskon monen edellä mainitun asian olisi olleen turhaa. Pyrin kohtaamaan oppilaani turvallisena hahmona. Enimmäkseen se tarkoitti, että olin aidosti kiinnostunut siitä, mitä he minulle kertoivat. Pyrin sanomisissani ja kommenteissani osoittamaan, että otin heidät huomioon omina persooninaan ja pyrin tukemaan heitä itsenään, mutta myös niin, että opettajan äänessä kuului myös  kodin tahto. Samalla kohtasin heidät aikuisena, joka ottaa vastaan myös kritiikkiä ja koettelua. Juuri tämä on ehkä se tärkein asia. Luokassamme oli lähes koko ajan harjoittelemassa opiskelijoita, jotka olivat tasavertainen linkki aikuisten ja lasten yhteisessä ketjussa. Heidän yksi tärkeimmistä tehtävistään oli luoda luottamus itsensä ja oppijoiden välille. Se oli jatkuva prosessi, jossa opiskelijat asettivat itsensä alttiiksi, joskus myös epäonnistumisten kautta, jota sitten paikkailtiin päivän jälkeen yhdessä. Samalla se oli omille luokkani oppijoille ainutlaatuinen prosessi, jossa he  saivat harjoitella sosiaalisia taitoja. 

Kakkosluokalta kuljimme pitkän matkaan siitä, että "siivoojathan ovat täällä sitä varten", siihen, että kuudennella luokalla, "mä kokoan nämä pois, ettei Anjalla (siivooja) ole niin paljon hommaa". 

 

Kun kuulin kollegoilta, että oppilaani olivat kohdanneet heidät tasavertaisina,  pelkäämättöminä omina itsenään, tiesin olevamme oikealla tiellä. Joskus se ei ehkä kollegoille ollut niin helppoa, mutta sehän vain kehittää opettajankin kokonaispersoonallisuutta.

 

Tämä kirjoitus meni osaksi itsekehuksi, mutta se on myös yritys tuoda oma ääneni nykyiseen keskusteluun. Kuten kaikki opettajat tietävät, ei meilläkään kaikki mennyt kuin Strömsössa,. mutta ois voinnu mennä. :)

Opettaminen ja oppiminen on tekemistä, tilanteiden kohtaamista, asiantuntijuutta ja proaktiivista toimintaa, jossa keskeistä on valppaus, aitous ja rohkeus toimia ja kehittää. Se on ennen kaikkea kohtaamisia.

ps. Ilman aikanaan luokassani harjoitelleita opiskelijoita, nyttemmin paitsi kasvatuksen,  myös muiden alojen rautaisia ammattilaisia tätäkään blogi-merkintää tuskin olisi kirjoitettu.

 

 

Katselukerrat: 581

Kommentti

Sinun tulee olla Pelipeda:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Pelipeda

Make believe and design worlds. Model the authentic world and mix the fact in fiction.

Join to groups!

Pyydä luomaan yhteisöllesi ryhmä. Suunnitelkaa tai käsitelkää yhteisönne kesken pelioppimisen tavoitteita ja käytännön toteutuksia

 

Ask to create a group for your community. Discuss, plan and share results.

Tapahtumat

Merkki

Lataa...

© 2017   Created by Mauri Laakso.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot