Tarmo Toikkanen kirjoitti blogissaan 4.4.2013, että olisiko tarkennettava sitä, miten kouluissa ymmärretään pelillistäminen ja keskityttävä siihen, miten koulun omaa osaamista tiivistetään ja jo olemassa olevaa systeemiä kehitetään niin, että erilaiset työtavat toimisivat sen ydinosaamisen hyväksi, jota kouluissa jo on. 

Tarmo viittaa siihen, että koulu luo jo eräänlaisen pelillisen systeemin, joka ei kuitenkaan tällä hetkellä täydenny uusilla työtavoilla, vaan erilaisten oppimisympäristöjen kenttä hajautuu ja hämmentää koulussa työtään tekeviä. 

Minusta on selvää, että tällä hetkellä keskustelussa pelillisyydesta puuttuu punainen lanka. Pedagogiikka on hakusassa. Siksi Tarmon blogi merkintä on itselleni tervetullut tuki. Käsitteet ovat sekaisin.  Kummallisin väite, jonka olen kuullut on, että tekniikkä on yhtä kuin pedagogiikka. 

Lähtökohtana oppimisessa on aina halu oppia. Emeritus professori Pertti Kansanen puhuu oppimaan suostuttelusta.  Suomalaiset haluavat oppia siksi, että haluavat menestyä elämässään. Viihtyminen ei ole niin tärkeää. Erilaisten oppijoiden asema on kohtuullinen erinomaisen erityisopettajaosaamsien ja oppilashuollon takia. 

Pelillisyyden harha liittyy siihen, että sen sitouttava, informaali ominaisuus houkuttaa pelaamaan. Viihdyttävä peli houkuttaa viihtymään, ei oppimaan. Toinen tätä tukeva harha liittyy asiaan joka on irrotettuna toisesta kokonaisuudesta. Sen mukaan oppiminen syntyy sosiaalisen toiminnan sivutuotteena. Tämä on totta, mutta se on merkityksetöntä, jos se ei kiinnity johonkin oppimisen viitekehykseen. Tuota viitekehystä Tarmo Toikkanen perään kuulutti blogimerkinnässään. Vaikka pelin tai siihen verrattavan toiminan seurauksena syntyisikin hetkellistä oppimista, sen vaikutus on sama kuin kaivoon kannetulla vedellä, jos se ei kiinnity johonkin, jolla on oppijoille todellista merkitystä. 

Tämän päivän pedagogiikan uusi ulottuvuus liittyy siihen, että voimme nopeasti olla yhteydessä oikeaan maailmaan, oikeisiin toimijoihin. Samalla käytössämme on "oppimisen proteeseja", joiden avulla voimme muistaa, kysyä, selittää, neuvotella ja jakaa. 

Kun puhumme oppimisprosessista, meidän täytyy ottaa huomioon päänsisäinen oppimisympäristö, sekä pään ulkoinen ympäristö, jossa kulttuuri vaikuttaa siihen, miten ymmärrämme asiat, kenen kanssa ja milloin. Tällä hetkellä meillä on sähköiset keinot kertoa nopeasti, miten minä ajattelen tästä asiasta, ennen kuin tehdään yhteisiä päätöksiä. Lisäksi yhteiset tuotokset voidaan jakaa. 

Aikaisemmin pelit toimivat korvikkeena sellaiselle todellisuuden osalle, jota emme voineet toteuttaa luokassa. Kuvitellaan se, mitä ei voida toteuttaa. Tällä hetkellä yhä enemmän on toteutettavissa sähköisesti joko oikeiden asioiden tai ihmisten kanssa esimerkiksi paikkatietoon perustuvien välineiden avulla. Monopolipelissä on helpompi siirrellä rahoja, kuin oikeassa maailmassa, mutta seuraukset on luettavissa pelikassasta. Uutena asiana tässä ajassa voisi kuvitella, että peliin voisi vaikuttaa ottamalla mukaan ajankohtaiset tapahtumat. 

Omassa liveroolipelissämme Viikin koetilalla, pelaajat ottivat yhteyttä oikeaan pankinjohtajaan ja kysyivät neuvoa maalilan talousasioissa.

Miksi näin? Juuri tähän liittyy pelillinen oppiminen. Että ymmärtäisimme todellisuutta mallittavan systeemin avulla, miten maailma pyörii. Tämän jälkeen pelaajat ryhtyvät luomaan pelin sisällä omia sovelluksia toiminnan puitteissa, jos pelin säännöt antavat siihen mahdollisuuden. Tulevaisuuden kannalta olisi tärkeää löytää tapa osallistaa oppijat kokonaisuuksia mallittaviin konteksteihin. Lisäksi peli luo toimintaan iteratiivisuuden, asiat liittyvät ketjussa toisiinsa. Kun olet ratkaissut yhden ongelman, hyökkäät seuraavaan. Kirjoittaminen ei paina missään. Tekstiä syntyy sivukaupalla.

Tästä on kysymys silloin, puhumme siitä, pelaaammeko laatikon sisällä vai ulkona. Oppimisprosessiin täytyy liittyä sellainen elementti, joka sitouttaa kehittämään systeemiä. Toisin sanoen, miten tekisimme tämän tai tuon paremmin. Hyvä esimerkki tällaisesta on televisiossa pyörivä Diili-sarja. 

Tämä kaikki ahdistaa opettajia, jotka eivät ole "kajahtaneet" tämän tyyppiseen työskentelyyn. 

Näyttäisi kuitenkin siltä, että olemme menossa uudenlaista oppimista kohti. Joudumme etsimään uusia tapoja, miten osallistamme vanhemmat, yritykset, yhteistöt ja eri oppilaitokset yhteiseen tavoitteeseen ja työskentelemään yhdessä. Näin siksi, että uudessa pedagogiikassa on kysymys siitä, miten selviämme tulevaisuuden vaatimuksista. Erilaiset ihmisryhmät, kulttuurit ja kieli. Uudet välineet ja oppijat kaiken muutoksen keskellä. Kokonaisuuksien ymmärtäminen ja yhteisöllisyys vaatii opittavien kokonaisuuksien aitoutta tai mallia siitä. 

Lässyn lässyn. Mitä tuo tarkoittaa? Erityisesti aineenopettajat ja ammatilliset opettajat repivät hiuksiaan. "Kuvittelemmeko nyt, että tässä ikäänkuin hitsattaisiin sauma?" "Se integrointi nyt vaan pitää opettaa!"

Jokaiselta opettajalta on joskus kysytty: "Mitä tästä on hyötyä?" Kokonaisuudessaan dilemma ei liity pellillisyyteen, tai pelillistämiseen. Matematiikan opiskelussa on kysymys siitä, että olisi löydettävä oppimisen konteksti, jossa oppiminen koetaan mielekkääksi ja siitä olisi yksinkertaisesti jotain hyötyä.  Jos opitaan jokin matemaattinen malli karkkipedagogiikan avulla, se lienee ok, mutta opittua pitäisi pystyä käyttämään ja soveltamaan myös niin, että taiton hankkiminen  ja oppiminen koetaan hyödylliseksi ja mielekkääksi toiminnaksi.

Omissa koulutuksissani opettajat ovat kehittäneet erilaisia viitekehyksiä, jossa oppijat kokevat matematiikan välineeksi ja haluavat oppia selviytyäkseen haasteista, jotka nousivat esiin luodussa kontekstissa. Kysymys voi olla Texas Holdem-pokeripeli ja siihen liittyvä todennäköisyyksien hyväksi käyttäminen pelissä. Toisessa sovelluksessa opettajat osallistivat oppijat tutkimaan maailman ilmastovyöhykkeitä ja keräämään paikkatietoa hyväksi käyttämällä tilastoa eri muuttujista ja opettivat näin tilastotiedettä kahdeksasluokkalisille. Eräs Itäkeskuksen lukion  opettajapari kehitti 3D-ympäristöön mallia, jonka kautta tutkittiin Pythagoraan lausetta. Samalla he peluuttivat erilaisia pienempiä pelejä, jotka palvelivat samaa asiaa.  Itse olen  antanut oppilaitteni suunnitella kaupunkia, jonka budjetti vaati monenlaisia laskutehtäviä, liikennelaskennan avulla keskiarvoa. 

Pelillisyyttä tai ei. Tarvitsemme tarkoituksenmukaisia työtapoja, jotka osallistavat oppijat jo koulussa toimimaan yhteisöllisesti, käyttämään sähköisiä välineitä, ratkaisemaan ongelmia omia vahvuuksia hyväksi käyttämällä, argumentoimaan, luomaan uutta ja ennen kaikkea löytämään omat vahvuudet ja ymmärtämään omaa toimintaansa osana suurempaa kokonaisuutta. 

Viime talvena työstimme eräässä ammattiopistossa kolmen opiston kanssa asiakaspalveluroolipeliä, jossa emme enää voineetkaan rajoittaa oppimista asiakaspalveluun, vaan kuvaan astui tavaratalon arvot, markkinointi ja kestävän kehityksen vaikutus asiakaspalvelijan työhön. Toisessa oppilaitoksessa luotiin malli Diili-pelistä, jossa opiskelijat tekivät yhteistyötä kaupungin yritysten kanssa. Kolmannessa paikassa loimme mobiilipolun, jossa rekkakuskiopiskelijat kohtaavat ongelmia tienpäällä mobiilisti jaettuna. Puhummepa pelillisyydesta tai jostain muusta, kysymys on siitä, että oppijat kokevat tekevänsä jotain, jolla on todellista merkitystä tai he voivat kokea jotain uutta ja mielenkiintoista. Vaikkapa olla joku toinen. 

Yksittäiset pelit voivat olla tehokkaita sitouttajia, mutta jos ne toimivat siten, että töihin mennessään työntekijät kaipaavat jotain korviketta tekemiseen, ollaan metsässä. Jos työ tuntuu siltä, että se on ikään kuin opiskelun jatkoa sillä erotuksella, että siitä saa oikeasti rahaa, ollaan oikealla tiellä. 

Millainen osuus arvioinnilla tulevaisuudessa sitten on?  

Jos arvioinnilla tarkoitetaan positiivista rakentavaa palautetta tai uskomuksien ja arvojen tarkastelua ja kyseenalaistamista tai reflektiivistä tietojen ja taitojen suhdetta onnistumiseen, niin kyllä. Jos sillä tarkoitetaan luokittelua, heikkouksien osoittelua, tai nivelkohtien korostamista, en usko. Vertaisarvioinnin merkitys lienee tukeva, mutta sen todellinen arvo sisältyy tunnetaitojen ja yhteisöllisyyden oppimiseen. 

En helpota lainkaan opettajien mieliä, jotka kuvittelevat voivansa jatkaa uransa loppuun asti perinteisiä opettajajohtoisia työtapoja käyttämällä. Tulevaisuus on aineiden integrointia, yhteistyötä yhteiskunnan suuntaan, paikallisesti ja globaalisti, sekä jatkuvaa osaamisen päivittämistä sähköisten välineiden kehittyessä.

Kokonaan toinen juttu on se, että roolipelaamista harrastavat näyttäisivät olevan parempia sosiaalisissa taidoissa, onglemanratkaisutaidoissa, sekä oman toiminnan ohjaamisessa.

Kevään kuluessa pitäisi ilmestyä Hgin Mediakeskuksen toimittama kirja tulevaisuuden johtaimisesta ja oppimisesta. Jännittävää nähdä, miten opettajat ottavat vastaan kirjassa olevan sovelletun mallini roolipelin soveltamisesta pelillisessä oppimisprosessissa tutkivan oppimisen kehyksessä.

Katselukerrat: 111

Kommentti

Sinun tulee olla Pelipeda:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Pelipeda

Make believe and design worlds. Model the authentic world and mix the fact in fiction.

Lautapeli.fi

Lataa... Ladataan syötettä

Join to groups!

Pyydä luomaan yhteisöllesi ryhmä. Suunnitelkaa tai käsitelkää yhteisönne kesken pelioppimisen tavoitteita ja käytännön toteutuksia

 

Ask to create a group for your community. Discuss, plan and share results.

Tapahtumat

Merkki

Lataa...

© 2017   Created by Mauri Laakso.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot