Intentionaalisuus-tarkoituksenmukaisuus

Minusta nykyisessä keskustelussa ilmiöpohjaisesta, ilmiölähtöisestä, ilmiökeskeisestä tai vielä opsin mukaan määritellystä monialaisesta oppimisesta ei ole kiinnitetty huomiota tarpeeksi oppijoiden tavoitteiden määrittelyn ohjaamiseen yhteisöllisessä työskentelyssä. Huomiotta usein jää, että oppijoiden omien tavoitteiden ja kiinnostusten ilmaiseminen ei ole yksinkertaista. Suuri osa oppijoista ei edes tiedä, mikä heitä voisi kiinnostaa tai mikä heidät sytyttää. On epätodennäköistä, että he syttyvät siitä, että heiltä kysytään, mitä he haluavat oppia.

Kun autenttisuus ilmenee kohdennettuina haasteina, jotka koskettavat arkielämän kokemusten kautta tai niihin liittyy suuria arvokysymyksiä ja erityisesti ajankohtaisuus, se liikuttaa, herättää tunteita, motivoi ja sytyttää. Ulkoiset motivointikeinot voivat olla portti sisäiseen motivaatioon, mutta syvä sisäinen motivaatio, jossa oma hyöty, tunne ja edellä mainitut autonomisuus, hallinta ja yhteinen arvopohja ovat läsnä, sytyttävät oppimaan. Tarkoituksenmukaisuus oppimisen suhteen tarkoittaa mm sitä, että läsnä on opetussuunnitelman kognitiiviset, tiedolliset, yhteisölliset ja emootioon, affektiivisiin tekijöihin liittyvät tekijät. Se tarkoittaa myös sitä, että  oppimisen työ on perusteltua, miksi oppija haluaa sitoutua. Lopuksi se tietysti tarkoittaa, että se mitä tehdään tuottaa todellista hyötyä sekä oppijalle, tekemisen  kohteelle ja työ tehdään tarkoituksenmukaisilla välineillä.  Näin tutkivan oppimisen työtapa istuu luontevasti ilmiölähtöiseen tarkasteluun.

 

Kun seuraan julkaisuja ja uutisia ilmiöpohjaisesta oppimisesta, usein leimaavaa on se, että oppilaiden palautteissa korostuu ”rentous” ja ”yhteisöllisyys”. Rivien välistä on luettavissa puuhastelu ja hämmennys. Minusta se kertoo ainakin kahdesta asiasta. Kohteena olevaa ilmiötä ei ole ilmaistu niin, että siitä on seurauksena selkeä toiminta ja tekeminen. Toisena tekijänä pidän sitä, että kokonaisuutta ei ole jäntevästi suunniteltu niin, että siinä on määritelty selkeästi toiminnan tavoitteena ne osaamisen tavoitteet, jotka liittyvät ilmiölähtöisen ongelman ratkaisun toimintaympäristöön. Lisäksi toiminnasta puuttuu selkeä yhteistoiminnallisen työskentelyn ohjaamisen suunnittelu ja vaiheistaminen. Vaiheistamisella tarkoita sitä, miten ratkaistaan yksilön reflektion ohjaaminen, asiantuntijaluonteisen työskentelyn ohjaaminen ryhmässä, sekä tiedonhankinnan ohjaaminen.

 

Miten sitten löytää selkeä sytyttävä konteksti, joka ”kertoo” ilmiöstä. Minusta ilmiön "määritteleminen pilvimäisestä ilmiökentästä" on usein ymmärretty väärin. Vaikka ajankohtaisuus on tärkeä ilmiöoppimisen tarkoituksenmukaisuuden kannalta, ilmiön yhteisöllisen määrittelyn ja tavoitteen asettelun on oltava ohjattu prosessi, jossa sattuma ei määrittele opetussuunnitelman kautta peilattavia asioita. Opettajat usein määrittelevät ilmiön suurten maailmaa liikuttavien tekijöiden kautta. Ne antavat kuitenkin vain suuntaa, aihepiirin ja kenties opetussuunnitelmasta nousevien aineiden sisältöjä. Itse tekeminen ilmiölähtöisessä työskentelyssä nousee uutisista, tapahtumista, oppijoita aidosti koskettavista paikallisista yhteisöä tai yksilöä koskevistä tai globaalisti merkittävistä tapahtumista, jotka vaativat toimintaa. Siksi ilmiöistä oppiminen minusta olisi oltava suunnittelua, rakentamista, vaikuttamista, tutkimista, tulkitsemista jne ja niiden kautta vaikuttamista. Toisin sanoen tekemistä, jolla koetaan olevan todellista vaikutusta maailmaan. Nyt ilmiöpohjaisuus monesti vaikuttaa jäävän ihmettelyn ja toteamisen tasolle.  Kun tekeminen jää vaatimattomaksi, prosessin aikainen ohjaaminen ja erityisesti arviointi jää kevyeksi. Tuotokset ovat esittämistä, kertomista ja vain parhaimmillaan vertaisarviointia ja opettamista. Tietysti arvokkaita nekin.

Lopuksi, minusta ilmiölähtöisen työskentelyn täytyy tuottaa arvioinnin kannalta validia oppimista. Jos projektiin sisällytetty ainetavoite tuottaa heikkoa sisältöoppimista, voidaanko se ohittaa sanomalla, että uuden opetussuunnitelman painopistehän onkin vuorovaikutuksessa ja laaja-alaisessa osaamisessa. Minusta ei.

 

Ilmiöstä oppiaineisiin

Jos puhumme oppimisen ilmiöpohjaisuudesta lehtitalon tapauksessa voisimme ottaa ilmiöksi vaikkapa lehdistön vapauden, poliittisen vaikuttamisen ja tiedonkäsityksen tai vaikkapa tieteellisen pätevyyden ja lehdistön. Jokaisessa tapauksessa voitaisiin johdatella oppijat tutkimaan filosofisia käsitteitä, vapaus, tasa-arvo, totuus jne.

 

Äidinkielessä väistämättä media ja uutinen olisi ainetavoitteita toteuttava tutkimuskohde, yhteiskuntaopissa politiikkaan ja päätöksen tekoon liittyvät aiheet löytävät itsensä opetussuunnitelman ainetavoitteista vaivatta. jne.

 

Kysymys ei ehkä olekaan siitä, etteikö kokonaisuudesta lähteminen  johtaisi syväänkin tieteelliseen tarkasteluun. Kysymys on siitä, onnistummeko sitouttamaan, sytyttämään oppijat tarkoituksenmukaisiin yhteisöllisiin menetelmiin, ymmärtämään ympäröivää kulttuurin toimintaympäristöä ja ennen kaikkea ohjaamaan ajattelua.

 

Omissa pelillisen oppimisen kehitelmissäni olen pyrkinyt käyttämään roolipeleistä tuttuja elementtejä ajattelun kehittämisen ohjaamisessa. Vaikka esimerkiksi Stadin eKampus korostaa autenttisuuden todellisuuden viitekehystä oppimisessa, pidän fiktiivisen, kuvitellun maailman käyttämistä ajattelun kehittämisen välineenä erinomaisena, koska silloin puhumme mielikuvittelun käyttämisestä. Se ei sulje pois sitä, että ratkaisemme todellisuuden haasteita ja tutkimme maailman todellisuutta. Roolissa toimimisessa on samalla kysymys kokemuksellisuudesta. Olen avannut toisessa yhteydessä pelillisyyden ja tutkivan oppimisen yhteyksiä. Yhteys on ilmeinen. Kuvitellun hahmon kautta voimme luoda hahmon oman tiedon varassa ja tutkia todellisuutta ja konkretisoida tiedonhankinnan kehittämällä hahmoa siinä kuvitellussa viitekehyksessä, jota tutkimme. Samalla voimme kokeilla hahmon kautta ajattelua, tunteita ja yhteisöllisyyttä.

Sytyttävä lähtökohta

Kun kuuntelen ilmiöpohjasuutta tai monialaisuutta kehittäviä asiantuntijoita ja opettajia, minua askarruttaa se, että ilmiölle näyttää olevan tyypillistä, että ne määritellään hyvin laajasti. Erilaisissa koulutuksissa ja tilaisuuksissa ne liikkuvat hyvin yleisellä tasolla: luovuus, globaalisuus, energia, suomalainen design, hyvinvointi jne. Ehkä niin on hyvä. Silloin ne ehkä ovat kaikille sopivia ja oppijat pääsevät valitsemaan kysymystensä kautta omansa. Edelleen viittaa kuitenkin edellä mainitsemiini seikkoihin liittyen tekemiseen ja toimintaan.

 

Opettajien ajattelulle on ehkä ollut tyypillistä, että oppijoiden olisi innostuttava sen takia, että se kuuluu asiaan. Innostuvatko oppijat, kun heidät viedään metsään ja pyydetään esittämään kysymyksiä? Minusta ei.  Ehkä silloin, jos metsä on hakattu, siellä on metsätuhoja tai ihmisen aiheuttamia jälkiä, se alkaa herättää tunteita.

 

Tunteet ovat juuri se asia, joka tuntuu unohtuvan muutoksen keskellä. Muutoksestahan oppimisessa on kysymys. Muutosjohtamisen asiantuntijat puhuvat siitä, miten muutosjohtamisessa 90 % on tunteita ja 10 % informaatiota ja tekemistä. Miksi se unohtuu oppimisen muutoksen johtamisessa? Sitähän opetus on. Muutoksen johtamista.

 

Tutkivassa oppimisessa onnistumisen edellytyksenä on se, että luodaan sellainen konteksti, jonka sisällä voidaan kysyä, luoda tarkoituksenmukainen käsitteellinen luomus, jota kehitetään yhdessä muiden kanssa. Kysymyksessä on elävä kone, jonka käynti riippuu voitelusta. Voitelu tehdään sytyttämällä aiheeseen ja ohjaamalla prosessia konkreettisten työkalujen avulla. Ilmiöpohjaisuudessa työkalut ovat noita prosesseja, jotka ”varastetaan” ja mallitetaan tutkimuksen kohteesta. Lehtitalossa päivä alkaa päätoimituksen kokouksella. Ajankohtaisuus tulee silloin jokaisen postilaatikosta, radiosta, tv:stä ja netistä ulos joka päivä. Jokainen koulupäivä voisi minusta alkaa päivän lehdellä.

 

Henriikka Vartiainen esittelee Joensuun tiedeyhteisön luomaa DOP-mallia, jossa määritellään paitsi koulun oppimisympäristö työkaluineen, myös koulun ulkopuolinen oppimisympäristö ja sen tarjoamat resurssit. Ideana on ”riittävän väljän oppimistehtävän” avulla luoda yksilöllinen ja yhteisöllinen tutkimuspolku. Tarkoittaako tuo ”riittävän väljä” sitten sitä, että se tarjoaa mahdollisuuden autenttisen maailman haasteisiin vastaamisen? Ainakin se tarjoaa mallin toteuttaa rikkaan, monella tasolla toteutuvan yhteistoiminnallisuuden. 

Lisää ilmiöistä ja pelillisyydestä:

https://www.facebook.com/maurinpelillisyyswebinaarit

Katselukerrat: 65

Tämän blogiartikkelin kommentit on suljettu

Make believe and design worlds. Model the authentic world and mix the fact in fiction.

Join to groups!

Pyydä luomaan yhteisöllesi ryhmä. Suunnitelkaa tai käsitelkää yhteisönne kesken pelioppimisen tavoitteita ja käytännön toteutuksia

 

Ask to create a group for your community. Discuss, plan and share results.

Tapahtumat

Merkki

Lataa...

© 2017   Created by Mauri Laakso.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot